keskiviikko 2. marraskuuta 2016

053. Melkein-kakkua ja kokonaan-kakkua

Äh, taas!


Jep, taas. Ei jaksa, ei pysty, ei kykene. Paitsi keksimään tekosyitä.

Siitä sen enempää jauhamatta saatte tietoonne kuinka jälleen kerran sain kehitettyä itselleni hyppykammon.

22.10. otimme taas pomppupäivän. Herra Poni oli hiukan tahmealla tuulella eikä meinannut loikista tulla mitään. Ja sitten se yhden kerran taas ryntäsi. En muuten maastoutunut, se ei ehtinyt ihan pukkiloikkiin asti. Kentän reunalla seisova porukka miettii, miksi kuski huutaa eieieitä naama punaisena ja roikkuu ohjissa, kun poni kerrankin laukkaa eteenpäin. Jep.


Onneksi meillä on Janita. Ja sinne katosi taas sekin yhden ryntäyksen kestänyt energia. Janita siis kiipesi kyytiin esitelmiöimään allekirjoittaneelle, ettei se poni ketään aio tappaa (paitsi meikäläisen, ainakin mun korvien välissä). Lopuksi vielä kuskin vaihto ja muutama hyppy.

Mutta mitä tekee kuskin jalka?

Tässä tämä ryntäyshyppy. Juuri siltä se näyttääkin, eikö vaan?

Me oltiin viime torstaina estetunnilla, joka oli elämäni toistaiseksi suurin virhe. Opettaja kyllä tuntia sovittaessa lupasi pilvet ja kuun taivaalta sen lisäksi, ettei mitään sellaista tarvitse hänen tunnillaan tehdä, mitä ei uskalla. Vaan mitä tapahtui heti ensimmäisen viidentoista minuutin sisällä?

Oikein.

Oli muuten ensimmäinen ja viimeinen estetunti meillä, yksinään pysyy varmemmin hengissä. 


Eilen oli luvassa taas Maaritin tunti. Ensimmäinen pakkaspäivä ja se huomattiin: Herra Poni näki kuu-ukkeleita ja niiden kavereita jo matkalla tarhasta talliin, ja sen lisäksi käytävällä ja kentälläkin.

Ja taas on vuoden putoamissaldoa nostettu yhden pykälän verran. 

Olin muuten jo varma, että pysyn siellä, kun puoli kenttää pukkirodeota onnistui. Ja sitten sieltä tuli se megapukki. Koskakohan opin, että se megapukki tulee sieltä aina, ennemmin tai myöhemmin, koska tähän asti se on sieltä tullut aina ennemmin tai myöhemmin? 
Joka tapauksessa Ressun uusi käsikirjoitus ei myöskään onnistunut, sillä ensin kiipesin takaisin kyytiin, mutta totesin ettei tästä tule yhtikäs mitään. Tulin sieltä alas nimittäin jälleen kerran suoraan selälleni, ihan niinkuin aina ennenkin. Käynti meni sen varjossa, että tunnin päästä saa särkylääkettä, mutta ravi olikin jo sitten aika ehdoton no-no. 

Siinä vaiheessa Ressun käsikirjoitus meni totaalisesti pieleen, kun Maarit kiipesi kyytiin ja näytti ponille kuu-ukkelit ja sen lisäksi vielä aurinkoukkelitkin. 


Ja hei, nämä megamakeat tarhakuvat (ja kaikki muutkin) ovat Janitan napsimia!





8 kommenttia:

  1. Puol kenttää.... ootko ihan varma :'D Ehkä kymmenisen metriä ihan maksimissaan se meni niitä kuu-ukkeleita karkuun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noup, lähettiin siitä porttipäädystä ja olin R:ssä maassa ;)

      Poista
    2. Saako veikata, että oot lentäny sen loppumatkan ilmojen halki? :D

      ps, kauhukahva on kiva juttu, kun oppii ottamaan siitä kiinni!

      Poista
  2. Ai että, Ressu kyllä osaa :D muistan hyvin mun ensimmäisen ratsastuskokemuksen sen kanssa "tää on kyllä aika laiska tapaus" *nostaa laukan ja löytää itsensä maasta* :D sen jälkeen tuli varmaan tiputtua syksyn aikana niin monta kertaa ettei enää riittänyt kahden käden sormetkaan laskuihin... :P

    Voisko ressuu taas tulla moikkailemaan syksyn aikana? Ois kiva nähä herraa taas pitkästä aikaa, kuvien perusteella teillä on nimittäin mennyt (tähän postaukseen asti) tosi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänne vaan heti kun pääset, ilman muuta! Laittele vaikka facessa viestiä et miten pääsisit tulemaan :)

      Poista
  3. Saako bannerin kopioida blogiesittely-postaukseen tämän blogin kohdalle? :)
    Postaus julkaistaan joulukalenterissa.

    VastaaPoista