keskiviikko 28. lokakuuta 2015

016. Herra Ponin tilanne

Heippa! Nyt ollaan Lapinreissulta kotiuduttu ja palattu tylsään arkeen. Ponia olikin suunnaton ikävä!

Ehkä joku on Jennan blogista lukenutkin, että Herra Poni on nyt jalkapipi ja kahden viikon "saikulla". Se on jonkun aikaa aika-ajoin ollut vähän epäpuhdas toisesta takajalasta, mutta vertynyt aina alkuverkan aikana. Toissa tiistaina niin ei enää käynyt, niin Jennan porukat varasivat ajan klinikalle, jossa Ressulla todettiin sitten niveltulehdukset molemmissa takakulkimissa. Eikun kortisonia kulkimiin ja kaksi viikkoa kävelyä, jonka jälkeen aletaan palautumaan takaisin treeniin.

Silloin kun oli vielä kesä... (c) Äiti

Niinhän se on, että ei näiden kopukoiden kanssa selvitä ilman tällaisia inhotuksia. Ressu on kuitenkin vielä nuori ja nyt sitä on liikutettu ja treenattu huomattavasti aikaisempaa aktiivisemmin, joten ei mikään ihme, että jotain ilmenee. 5.11. olisi laskujen mukaan viimeinen kävelytyspäivä, ja sitten aletaan palailemaan treeniin.

(c) Jenna

Ponilla on ollut hiukkasen ylimääräistä energiaa, ja eilen äidin yrittäessä lähteä pellolle kahden tallikaverin kanssa kävelemään tyssäsi yritys aika äkkiä, kun Herra Poni vinkui ja riuhtoi ja loikki. Siirtyivät kentälle ;)

Hmm.... Olikohan muuta? Ei ilmeisesti. Huomisesta yritän - jos valo riittää - saada jotain materiaalia, nimittäin Emppu on pitkästä aikaa tulossa Ponia moikkaamaan! Myös Vilman kanssa kaavailtiin tässä viikonloppuja, että päästään toistemme poneja katsastelemaan, sitäkin luvassa myöhemmin ensi kuussa!

2 kommenttia: