maanantai 20. heinäkuuta 2015

007. Uusi ulkoasu!

Hei vaan! Kaiken tämän suuren aktiivisuuden keskellä sain inspistä väsäillä näinkin tylsän bannerin ja muutella vähän koko höskää. Tältä tämä nyt näyttää, onko teidän mielestänne tylsä, tosi tylsä vai erittäin tylsä, vai jotain muuta?


Ressukuulumisia ois tosi paljon, mutta kun ei ole kuvia! Oltiin tossa taannoin estevalkussa, ja rämmittiin läpi huima neljän esteen rata, joista kaksi oli huomat 60 cm korkeita, eikä kuoltu. Jes! Ollaan nyt sovittu, että hypätään kerran viikossa; joka toisella Jenna ja joka toisella minä. Näin Ressun kunto kasvaa ja päästään kohti sitä tavoitetta: esteitä. Yksi estesatulakin oli kokeilussa, voitte kahdesti arvata, oliko hyvä. Ei ollut. 
Osteopaatti Tiina Kataja kävi hoitamassa Ressun selän tässä muutama päivä sitten, ja sen jälkeen heppa on ollut kuin eri poni! Menin sillä sileällä yksi päivä itsekseni, ja poni oli aivan super, se liikkui vaivattoomasti eteen, mun ei tarvinnut tehdä yhtikäs mitään eteenpäinliikkumisen suhteen. Suunta on ylöspäin! Sen jälkeen ajattelin meneväni pellolle ravailemaan loppuravit. Ajattelin tosin ottavani ihan rauhallisesti, jottei lähdetä lapasesta. Lopputulos oli kuitenkin miltei kokonaan käyntilenkki pellon ympäri, koska Ressu ei j-a-k-s-a-n-u-t enää, ponin kommentti oli "Miks mun pitää ravata, jos toi saa kävellä?". Äiti oli nimittäin mukana kävellen... Ravattiin sitten hirveän määrän eteenpäinpyyntöjä jälkeen ehkä kymmenen askelta. Kyllä me vielä joskus!

Tällä hetkellä hytkyn paikallani innosta, sillä Tuuli on tulossa meille, vihdoinkin! Meillä on ohjelmassa meillä mädäntymistä ja keskiviikkona Ressuilua, tiistaina aion istuttaa Tuulin kentän laidalle mun valkkua varten, jos se nyt tulee olemaan tiistaina, ken tietää :D Ensi viikon tiistaista alkaen mulla onkin sitten Ressutaukoa enempi kuin riittämiin, ohjelmassa ois rippileiri. Mä lähden Saariselälle vaellusriparille ja sieltä tullaan takaisin sitten 6.8. aamulla, jonka jälkeen säntään tietysti Ressuilemaan. 

Kommentoikaa toki ulkoasua, tarvitsen inspiraatiota vähän mielenkiintoisempaan banneriin!

3 kommenttia:

  1. Tosi kiva tää ulkoasu mutta Banneri vois ehä olla luovempi :D No mut mä voin vaikka väsätä sulle jonkun jos vaan kelpaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelpaa toki, siihen vanhaan niiiiin meni hermot, ihan vapaasti saat väsäillä vaikka sata, tulee takuulla käyttöön!

      Poista
  2. Ihan hyvä tää on :)

    VastaaPoista