Moikka! Viime postauksesta taas on päässyt aikaa vierähtämään, jostain kumman syystä. Syy saattaa hyvinkin olla lämpimät kelit ja laiskuus istahtaa koneelle, tiedätte varmasti fiiliksen. Siispä luvassa on muutaman päivän kuulumiset hiukan tiivistettynä.
Ensimmäisenä se kaikkein tärkein: Ressu palasi pihattoon! Tosin nyt vain kesäksi. Penni on tammoista ainut, joka ei anna Ressun astua, joten sinne se Herra Poni tuupattiin Pennin kaveriksi, kun muut pihaton asukkaat on muualla laitumella. Kun muut tulee takaisin, palaa myöskin Herra Poni omaan yksiöönsä sisälle talliin. Tällä hetkellä pihatossa on vielä toinen tamma Pennin lisäksi, mutta hänkin on ilmeisesti lähdössä pikapuoliin laitumelle. Ressusta ja Flora-tammasta tuli kyllä kavereita, joka paikkaan ne menee vierekkäin ja hirnuu toisilleen kun Ressu lähtee töihin, että oikein harmittaa erottaa ne!
Nyt ollaankin saatu nauttia monen monta päivää ylikuumasta säästä - ainakin ratsastusta ajatellen, tunneista puhumattakaan. Meillä on ollut oikein tuntirupeama tässä viime päivinä, nimittäin keskiviikkona Krista Mutanen tuli pitämään istuntatunteja, ja voi että näitä on odotettu! Olimme äidin kanssa molemmat puolen tunnin tunnilla, joten Ressulle tuli sopiva tunnin rupeama. Ja mä opin niiin paljon uutta, etten enää edes muista niitä kaikkia, huh. Onneksi Krista tulee uudelleenkin!
 |
| Onko joku vähän suloinen? |
Eilen torstaina olikin sitten paluu Anitan silmien alle. Anita sanoi meidän kehittyneen valtavasti, ja se jos jokin toi hyvän mielen, ei olla siis menty huonompaan suuntaan - paitsi masusta. Mutta hei, nyt on kesä, silloin saa vähän läskeillä, kunhan me muistaa myös sulattaa ;) Siitä päästäänkin siihen yhteen uutiseen: Me ollaan nyt totisesti löydetty Ressun kanssa meidän nappulat, yhtäkkiä kaikki on vain alkanut toiminaan niin hyvin, etten viitsi sanoa sitä ääneen, koska sitten lakkaa toimimasta, ihan varmasti. Meidän wannabe-kouluratsukon meno alkaa hahmottua jo siihen tarkoituksen mukaiseen suuntaan, eikä allekirjoittanutkaan enää (kovin usein ainakaan) leiki jauho- tai perunasäkkiä. Ei huono, pakko myöntää.
Tänään otettiin sitten vihdoin vähän iisimmin: Me lähdettiin maastoon Pennin ja Janitan (joka on muuten taas ottanut kaikki postauksen kuvat) kanssa. Heitettiin se pitkä, uusi lenkki, josta toivottavasti olen jo tännekin hehkuttanut. Otettiin jopa monta onnistunutta ravipätkää ilman, että Uljaan Mustan etukaviot kauhoivat kohti taivasta tai liian kevyttä peräpäätä. Kuskin hymy on korvissa tai vielä vähän korkeammalla....
...kunnes silmissä välähtää. Sitten varmistetaan Janitalta, että "oliks toi salama?". Sitten tuijotetaan toisiamme tyhminä ja seuraavaksi otetaan muutama steppiaskel eteenpäin. Se muuten oli salama, ja nyt rytisee. Allekirjoittanut tunnetusti pelkää ukkosta enemmän, kun kaikki muut ihmiset maan päällä yhtään mitään yhteensä. Joten eikun alas selästä. Sitten todetaan että hetkonen, me ollaan täällä keskellä aukeaa. No, sitten kakkosvaihde silmään ja liitoravia pois aukeelta. Janitakin tuli varmuudeksi alas ja matka jatkui kävellen järkyttävän ihanassa kaatosateessa maustettuna jyrinällä ja tärisevällä Mustan Ponin kuljettajalla. Sade loppui tavalliseen tapaan kuin seinään ja ukkonenkin pelästyi meidän hurjia poneja ja päätti ilmeisesti painella muualle, koska loppumatka käveltiin kuumassa, hiostavassa auringonpaisteessa aivan läpimärkinä - ai satoiko täällä minuutti sitten? En usko.
Mutta tulipahan koettua maastoilu ukkosella - eikä muuten mennä uudelleen vaikka hengissä ollaankin. Aurinko tuolla porottaa edelleen, mokoma. Aivan väärään aikaan, jälleen.
Ja jotta elämä ei aivan tylsäksi muutu, niin katselkaapa mikä mulkosilmä tuo otus on! Mä on kans aika mulkosilmä, kun Herra päätti heti pesun jälkeen kierähdellä siinä koko pihaton ainoassa kuopassa, jossa on irtohiekkaa vaikka muille jakaa.
 |
| Suosittelen kiinnittämään huomion tuohon pääkoppaan, tuo silmä on varsin mielenkiintoinen! |
Huh. Nyt on ploki saatu ajan tasalle, joten saatan livahtaa valmistelemaan itseäni huomisiin päättäjäisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti