torstai 10. joulukuuta 2015

018. Ylämäkeä, alamäkeä, ylämäkeä ja taas alamäkeä

RÄKÄ! Jooh, eli nyt ollaan taas siinä tilanteessa että vissiinkin klinikalle kolmannen kerran - kyllä, jalkojen takia.




Toissapäivänä nousin ekaa kertaa Ressun selkään varmaan viiteen viikkoon, ja menin ehkä viisi minuuttiä käyntiä, kun totesin että ei muuten toimi. Tulin alas ja ajattelin että teen maastakäsin, satula selässä poni ei halunnut liikkua, mutta kun satula jätettiin kyydistä mennä taaperrettiin sitä vauhtia että huhhuh!



Eilen Jennan piti mennä ratsastamaan. Ei onnistunut, koska satulavyötä kiristäessä, tai pikemminkin en osuessa vatsaan Ressu heitti ahterin ilmaan. Ei tarvitse olla nero ymmärtääkseen, että sitä sattuu. Ensimmäisenä tuli mieleen lähinnä veesanat, kunnes sain ajatukset järjestykseen. Ponin masu oli aivan kivikova, eikä suolistoääniä kuulunut kunnolla. Tultiin siihen tulokseen, että voisiko olla ähkyä, joten lähdettiin kävelemään. Ressu ei halunnut kävellä omana itsenään reippaasti, vaan oli vähän perässä vedettävää mallia. Masu kuitenkin toimi ja lakkasi omasta kivi, joten uskallettiin sitten jättää poni yöksi yksinään. Oli vielä tänäaamuna hengissä, kun kävin tsekkaamassa.

Postauksen kuvat Ressun muuttopäivältä 23.5.2015

Nyt iltasella Vilma tuli ratsastamaan, jotta saadaan sinne joku taitava selkään, kun valkku lähti lomalle. Ressu oli tosi haluton ja epäpuhdas, varsinkin vasempaan, joten ratsastus jäi lyhyeksi. Innoissaan Ressu oli, mutta sitä selvästi sattui liikkua oikealle. Nyt saatiin ponille kipulääkettä ja maanantaina mennään sitten jälleen klinikalle.

Olen taas ultra-aktiivinen, tämäkin tällainen pikapäivitys. Jos lauantaina ei sada, lupaan pyhästi ottaa kameran mukaan, kun ollaan lähdössä maastoon!

2 kommenttia:

  1. Äh, miten teillä voi olla noin huonoo tuuria? D: Tää on siis se uus satula? Voimia! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt mulla meni pahasti ohi, mistå satulasta sä höpäjät? Mut joo, meillä on uus satula.

      Poista